tältä ninjat näyttää pieninä

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Masukuvia!

Tässäpä pientä kuvasarjaa masusta ja sen kehityksestä tässä viikkojen saatossa :)

30.3.2012

6.4.2012

13.4.2012

20.4.2012

27.4.2012 (49vrk)

Tämän jälkeen ei enää meillä perjantain kuvapäivitystä tule, sillä Ninja menee pitämään majaa kasvattajan luokse. Tutustuu ympäristöön ja Haavistoonkin siinä samalla :D Hieman surettaa jo nyt, ikävähän tuota tiukkisnutturaa tulee olemaan, mutta toisaalta on ihana tietää miten hyvissä käsissä neiti on siellä Kuusjoen puolella. Jännitys jälleen tiivistyy! :)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tuplatarkastus

Vielä kertaalleen käytiin kippaamassa Ninja tutkimuspöydälle ja lääkäri kurkisti ultran avulla masumaisemia :D Niinhän siinä sitten paljastui että kaksi kaverusta näkyy selkeästi! <3 aika lähekkäin samalla puolella mahaa, enemmänkin etsittiin mutta eipä sieltä muuta näkynyt. On siis varsin todennäköistä että jää kahteen pentuun, mutta sekin on ihan mahdollista että vielä on joku sisarus joka leikkii piilosilla ja tulee esiin vasta tositilanteessa :D

Mutta tämmöistä kivaa, Ninjalla on ihan normaali muonitus paitsi että saa vadelmanlehtitabletteja päivittäin, ihan vain tämmöisenä pienenä apuna (tai ainakin kauniina ajatuksena). Muuten neiti ottaa rennosti pyöristyvän masunsa kanssa, toivottavasti jatkaa samaa linjaa loppuun asti, rauhassa ja stressaamaatta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Tiine on!

Siellä näkyi kuin näkyikin yksi pieni toukka! :)

Aavistuksen aikaisessa oltiin ultra varattu, olisi muuten osunut justiinsa pitkäperjantaille. Ensi viikolle varataan uusi aika ja kurkataan näkyisikö yhtään paremmin, eläinlääkäri oli ihan toiveikas että voisi tulla kaksi tahi kolme pentua. Pieni pentue joka tapauksessa, mutta aina se yksikin on parempi kuin ei mitään :D

Oihvoih, oli se melkoinen tunne nähdä semmoinen pieni möhkö siellä sisällä ja tajuta että joku siellä tosiaankin kasvaa!
Tarkoitus oli ottaa kuviakin tästä reissusta, mutta koska päädyttiin kippaamaan Ninja siihen pöydälle tutkittavaksi, tarvittiin kaikki apukädet! :'D Hoitaja ja minä kipattiin mamma ensin kyljelleen ja avokki syötti tuubista herkkua, mihin Ninja onneksi ihan mukavan ahneesti keskittyi. Siitä yritettiin vielä kääntää vähän enempi selälleen, mutta tyttö pisti kauheasti jännittäen vastaan joten jäi vähän vinoon -mikä vaikeutti tietysti ultra-etsintöjäkin. Noh, ihme että saatiin ollenkaan siihen suuntaan, toivottavasti pian uusi yritys!