tältä ninjat näyttää pieninä

lauantai 5. marraskuuta 2011

Päiväreissu Kuusjoelle

Hurautettiin sitten aamusella, hyvällä porukalla Kuusjoen kivoissa maisemissa Amenira's kennelin kasvattajan luokse :) Haaviston Maarit on tullut meille tutuksi jo Ninjan vauva-aikana, joten tiedettiin jo etukäteen että päivästä tulee mainio. Ja niinhän se olikin. Nipa ja Santeri sai vetää rallia aidatulla etupihalla ja kunhan pusikot, puut ja muut tärkeät nurkat oli merkattu tehokkaasti, oli aika mennä sisälle lämmittelemään teekupposen sekä vienna jäätelön parissa. Koiruudet nuuskutteli sisätilatkin hyvin tarkkaan ennen kuin saattoi rauhoittua lattialle. Ninja kylläkin kävi penkomassa muiden lelukoreja ja kantoi pari esinettä ihan siihen olohuoneeseen asti :D Sitte pötkähdettin rennoiksi lattiatasolle.

Erityisen ihanaa koko reissussa oli päästä tapaamaan Ninjan kaunista mummia, Kiraa (Snowstory's Icy Wind) <3 Siinäpä vasta upea seniori, hulppealla luonteella varustettuna! Ihastuminen juuri tähän koiraan tuskin lienee mikään arvoitus, onhan mummeli niin samantyyppinen kuin oma nappulani -tai siis Ninjahan on selkeästi perinyt saman, omapäisen mentaliteetin, tuittuhenkisyyden, valikoivan kuurouden ja kuivan huumorintajun Kiralta (sekä toki emältään, Pepiltä). Hi, hauskoja kaveruuksia.
Kiva oli rapsutella myös Ronda kaunokaista pitkästä aikaa, sekä tutustua Nuca herraan. Aivan upeita koiria kaikki.

Tästä reissusta oli helppo nauttia, lisää tämmöisiä :3


Kira

Nuca







Ronda

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Showpuudelit reenaa!

Pitkästä aikaa päätettiin kokeilla kehäelkeiden sujumista ja kuinkas kävikään; Santeri, meidän pitkäsäärinen amatööri kulki ja poseerasi paremmin kuin oma kehäketun puolikkaani! Pfuf. Ninja on varmaan jo lopen kyllästynyt näyttelyremmissä kekkulointiin :D

Anygays, meininki näytti jotakuinkin tämmöseltä

Huoms; ei näyttelyremmiä = vahingossa sattui poseeraamaan tosi sievästi

 ***

Boingiboing
Jes, ekaa kertaa malttoi seistä (herkkä pistämään peban maahan) ja otti vielä kivan kontaktin!

 ***

höpöilyäkin oli ilmassa

"Ryömi"   



 
Kuin Hopeanuoli metsäkanasen perässä
Älyköt kokoontui puistoilun päätteeksi




tiistai 18. lokakuuta 2011

Uusi koti ja uusi arki

Niin siis tapahtui että osoite vaihtui tänne Lahden tienoille. Eläinlaumaan liittyi myös aivan ihanan valloittava hupsuttelija, amerikanakita poitsu Santeri (Shimmerian Living Legend) ja veikeän muikea Sisu kissa. Tällä kokoonpanolla aiheutamme pelkoa ja hävitystä uusilla hoodeilla, joten lahtelaiset olkaa hereillä!

Mukaan heitettäköön vähän kuvasaastetta, ensin pojista esittelykuvaset ja niiden perässä Niipan sekä Sämpylän ensimmäisen viikon koirapuistoilufiiliksistä -kävi niin onnekkaasti että puiston palanen löytyy tuosta ihan nurkan takaa, pääsee lapsoset verryttelemään koipiaan ihan vapaasti. Hyvin on maittanut rallit jos toisetkin pitkin puistokenttää.
***








Santeri 2v ja 11kk









sekä Sisupussi

 ***





sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Startti

Ajattelin repäistä ja kokeilla pienimuotoista blogin pitoa liittyen Ninjan ja meikäläisen seikkailuihin sekä toilailuihin. Hieman ihan arkielämästä ja kenties vähän enemmän harrastuksista ja niiden tuloksista, plus muusta mahdollisesta ja mahdottomasta mikä vaan tuntuu mainitsemisen arvoiselta.